Maanantaina 10.10.2011
Eilen sunnuntaina oli taas hyvin utuinen aamupäivä, lähestyttiin San Franciscoa kivassa sunnuntain aamupäiväliikenteessä. Mitään sen ihmeempää ei päivään kuulunut, taivasteltiin vain kurpitsakauppaa ja -viljelmiä. Golden gate ajettiin läpi. Yritin ottaa kuvia, mutta meidän rouva Carmen istuu tukevasti tuulilasissa keskellä, ja on pahana linssiluteena. Kamera on kai jo niin iäkäs, että nopeasti et ota yhtäkään kuvaa, aina ehti joku puu tai muu este keskelle. Muutama suihkari teki hienoja kuvioita kaupungin ylle, pyöräilijöitä oli laumoittain sillalla ja tietysti turisteja. Emme pysähtyneet, koska viimeksi oltiin kunnon turistirundilla kaupungissa. Eteenpäin oli myös mieli ja hiukan ehkä tylsistytty, koska jälkeenpäin huomasin, että oli päivän aikana missattu hyvinkin kiinnostavia asioita. Mutta Amerikka on suuri, eikä kaikkea voi katsoa, mitä matkan varrella on!
Heti aamulla oltiin käyty Novatossa Trader Joe´s kaupassa, jossa oli paljon terveysruokaa. Pienehkö, mutta tosi hyvä. Sain laktoositonta maitoa, joka ei ollut liian makeata. Ykköstie on paikoin melko kapea ja mutkainen, pitää usein väistää turn out-paikoille nopeampien autojen tieltä. Meri on melkein koko ajan vieressä, tietty oikealla puolella, jyrkkää pudotusta riittää, ei juurikaan kaiteita. Illalla otettiin eka leiri, joka sattui kohdalle Watsonvillen jälkeen. Nyt ovat kaikki leirit olleet kalliita, ilman mitään palveluita. Yli 30 taalaa saa pulittaa nukkumisesta alueella, jossa on likainen vessa, suihkusta ei saa lämmintä vettä edes kolikoilla. Oli vain lapulla teksti, jossa kehotettiin nauttimaan ilmaiseksi kylmästä suihkusta, toki pahoitteluineen, kun lämmitys ei toimi. Mitään esim. tiskipaikkoja ei ole ollut kuin yhdellä ainoalla alueella, vaikka telttailijoita on tosi runsaasti liikkeellä.
Tänään maanantaina noustiin aikaisin ja oltiin tien päällä jo ennen yhdeksää. Sumu oli ensin tosi sankka, mutta mansikanpoimijat olivat pelloilla ja aamu oli tosi raikas, mutta ei kylmä, ollaan sen verran tultu jo alaspäin. Kun sumu hälveni päivästä tuli tosi upea. Ykkösellä on jatkuvasti jotain tietöitä. Tänään eräällä pätkällä tikkaritytöt (tikkarissa lukee slow tai stop) heiluttivat hymyillen siihen malliin, että meidän hauskaa porukkaa on mennyt tästä ohi jokin aikaa sitten Meillähän on peileissä ja takana Suomen liput.
Merileijonia oli pilvin pimein ihanalla biitsillä nauttimassa olostaan. Lounasta syötiin rannalla, jossa oli pikkuoravia, jotka kirmailivat autojen välissä ihmisten jaloissa ja oikein nauttivat huomiosta (ja tietysti pikku makupaloista).
Luulin, että hiukan poiketaan Hearstin linnassa, mutta meni neljä tuntia. No, olihan sitä rakennettukin 28 vuotta, 1919-1947. Suunnittelijana arkkitehti Julia Morganilla on ollut melkoinen homma tämän etelä-eurooppalaisen renessanssityylisen monumentin luomisessa. Ihanaa, että amerikkalaiset saavat nauttia Euroopasta rahdatusta historiallisesta taiteesta, täältä on saatu varmaankin monia ideoita ja ahaa-elämyksiä. Valitettavasti emme päässeet näkemään sisätiloja kuin muutaman huoneen verran, mutta siellä on valtavia gobeliineja, maalauksia, historiallisia kirjoja, patsaita, korkeita otaksuttavasti hopeisia kynttilänjalkoja joka huoneessa. Kattojen ja seinien paneloinnit myös arvokkaita. Kaikkea ei voi tässä kertoa (google kertoo Hearstin lukemattomat bisnekset). Kolmesta pikkutalosta on erilaiset näkymät: Vuorille, merelle ja aurinkoon. Ennen kuin Casa Grande valmistui, v. 1928, W.R. Hearst asui Casa del Maressa, silloin kun kerkesi nauttimaan paikastaan. Puisto on niin upea patsaineen, altaineen ja istutuksineen, että siellä olisi voinut olla pidempäänkin. Uima-allas on tietysti mieletön, mutta sisällä, tenniskentän alla oleva roomalaistyylinen uima-allas ihanine mosaiikkeineen pitäisi nähdä, meidän muutamasta kuvasta siitä ei saa mitään käsitystä.
Tämän hehkutuksen jälkeen siirryttiin tien päälle, mutta jouduttiin pysähtymään nopeasti jonon päähän. Oli tapahtunut onnettomuus, kaukana edessäpäin vilkkuivat siniset ja punaiset valot. Kiikarilla katsottiin, että siellä on ainakin bussi ja jotain muuta kaikkien hälytysajoneuvojen lisäksi ja helikopteri pörräsi yläpuolella. Liikenne oli aika vähäistä, koska jonot eivät paljon kasvaneet, alle puolen tunnin päästiin eteenpäin. Pari autoa oli pahasti kasassa, bussin kylki mustalla ruvella. Siellä saattoi olla vielä uhri kiinni, koska toista autoa oli osittain peitetty keltaisella peitteellä vieressäistuvan puolelta, kuskin paikkaa ei oikeastaan enää ollut. Pahalta näytti.
Leiri oli noin neljän mailin päässä, on dumpauspaikka ja juomavettä, eikä hinta ilman sähköä ole kuin 20 ja siitä 2 taalaa senioralennusta.
Nyt tekee mieli jo kiivaasti sisämaahan päin, on nähty punapuita, upeata rannikkoa ja Californian kallista elämää riittämiin. Olin ajatellut, että ollaan muutama päivä jossain rannan tuntumassa hyvässä leirissä, mutta kun ne ovat kalliita ilman mitään esim. pyykkikoneita ja nettiyhteyksiä, eikä uimaankaan tee mieli. Pacific Ocean on hieno meri, mutta aallot ovat valtavat ja rantaan ajautuu hirveän näköisiä letkumaisia kasveja, jotka haisevat jotenkin keitetyltä kukkakaalilta, tai joku muu haisee siltä!
